Blogissa pääset lukemaan työelämän ilmiöistä syöpään sairastuneiden, läheisten ja työn ammattilaisten näkökulmasta.
Siitä on tasan neljä vuotta, kun peräsuolesta löytyi syöpä, olin lähes 55-vuotias. Suoleni oli ”räjähtänyt” huhtikuun lopussa, se vuoti 12 h verta ja ajattelin, että onpa pahat peräpukamat. Tähystys 19.5.17 perjantaina klo 15.00 ja diagnoosina täysi yllätys, syöpä! Minussa, joka huolehti itsestään, söi terveellisesti ja liikkui toistenkin edestä.
Minä, syöpä ja työ -hankkeessa on käytetty Kykyviisaria alkuvuodesta 2018 lähtien. Kykyviisarin tuloksissa näkyy syöpään sairastumisen vaikutus työ- ja toimintakykyyn. Syöpään sairastuneet ovat muiden osatyökykyisten tavalla monimuotoinen ryhmä, jossa osatyökykyisyyden aste ja kesto vaihtelevat.
Suomen Syöpäpotilaat ry:n johtoajatuksia ovat ”potilaan ääni kuuluviin” ja ”potilas keskiöön”. Tämän otimme lähtökohdaksi myös syksyllä 2017, kun aloitimme kolmivuotista työelämähanketta. Tärkeää oli alusta alkaen, että toiminnan kohderyhmä on itse asiassa toiminnan subjekti, ei objekti.
“Elossa ja osallisena, myös työelämässä!” -hanke (arkikäytössä Minä, syöpä ja työ) on ollut kesästä 2017 mukana Silta-Valmennusyhdistys ry:n koordinoimassa Toimintakyky kuntoon -ohjelmassa.
Aloittaessani työskentelyn Minä, syöpä ja työ -hankkeessa syyskuussa 2019 sain melko nopeasti yhdeksi työtehtäväksi pohtia hankkeeseen liittyvän työelämämentoroinnin käynnistämistä. Ajatus hankkeen osallistujille suunnatusta vertaismentoroinnista oli herännyt paljon aikaisemmin ja sitä oli jo ehditty suunnitella useamman ihmisen toimesta.
Vuonna 2014 syksyllä huolestuin, että yskäni ei ole normaalia. Jostain syystä en reagoinut, vaikka olen sairaanhoitaja. Vasta marraskuun lopussa menin lääkäriin. Joulukuun ensimmäisellä viikolla olivat kuvaukset, joissa löydös havaittiin. Joulun yli sain vahvan penisilliinikuurin. Tammikuussa 2015 minulla oli uusintakuvaus ja tähystys. Helmikuussa sain tiedon, että minulla on syöpä.
Mistä olen tullut? Missä olen nyt? Mihin olen matkalla? Näitä mietin, kun olin aamukävelyllä kauniina kesäisenä aamuna. Koin, että oli aika tehdä mielessäni välitilinpäätöstä.
Olin juuri kirjoittanut runon työkaveristani, joka kävi kertomassa, että häneltäkin oli leikattu rintasyöpä, mutta hänen ei tarvinnut ottaa sytostaatteja. Keskustelumme aikana totesimme kumpikin sen tosiasian, että tavalliset arkiset asiat ovat tärkeitä silloin kun kohtaa vaikean sairauden.
”Ennen terveysasioista puhuminen oli tabu, mutta enää vain raha-asiat”, kuulin järjestöaktiivin kerran sanovan. Rahan kautta välittyy arvoja, tunteita ja asenteita. Se vaikuttaa osassa innostavasti ja rohkaisee jopa rahalla leikittelyyn. Osa pelkää käyttää suuriakaan määriä menettämisen pelosta. Osa ahdistuu jo pelkästä rahan ajattelusta. Osalla rahaa on paljon ja osalla ei koskaan. Sairastuessa, jolloin tuloihin tulee väistämättä …
Jos jossain olen ollut hyvä viime vuosina, niin eristäytymisessä. Olin tosin toivonut, että se olisi loppunut kantasolusiirron jälkeen, kun uudet lahjasoluni alkoivat rakentaa jokseenkin toimivaa immuunipuolustusta. Vaikka hoitoni olivat jättäneet minut henkisesti ja fyysisesti rikkinäiseksi, olin onnistunut palaamaan osittain opiskelumaailmaan ja kävinpä jopa muutamissa juhlissakin! (Muille toipujille voin vain sanoa, että muistakaa juoda vettä ja nukkua tarpeeksi.)
Minä, syöpä ja työ 
