
Miten kohdata sairastunut työntekijä työpaikalla ja millä keinoin tukea häntä? Mitä työnantajan on hyvä huomioida työhön paluun suunnittelussa ja mistä esihenkilö voi saada lisätietoa.
Suomen Syöpäpotilaat ry:n Minä, syöpä ja työ -hanke on tuottanut esihenkilön tietopaketin sairastuneen työntekijän kohtaamiseen ja tukemiseen. Paketissa on työkaluja työhön paluun suunnitteluun, yhteydenpitoon sairauspoissaolon aikana sekä poissaolon käsittelyyn työyhteisössä.
Tietopaketin tueksi on myös kerätty hyviä vinkkejä mitä voi sanoa sairastuneelle sekä tosielämässä todettuja lauseita, joita kannattaa välttää.
Työntekijän kuunteleminen ja toiveiden huomioiminen on tärkeää. Työterveyshuollon ammattilaiset tukevat myös työnantajaa esimerkiksi työterveysneuvotteluun valmistauduttaessa. On tärkeää että myös esihenkilöitä ohjeistetaan henkilöstöhallinnon ohella organisaation toimintamalleista.
Sairauslomalla ollessani työkaverit perustivat yhteisen One for all, and all for one -ryhmän WhatsAppiin.
Kokemusasiantuntija haastattelussa keväällä 2019
“Esihenkilö voi joskus olla ensimmäinen ihminen, jolle työntekijä kertoo sairastumisestaan, etenkin jos diagnoosiin liittyy sairauslomalle jääminen saman tien”, kertoo Suomen Syöpäpotilaat ry:n projektipäällikkö Emma Andersson. “Tilanne voi olla uusi myös työntekijälle, jolla ei ole ehkä ollut aikaa sopeutua diagnoosiin tai selvittää, miten hänen hoitopolkunsa etenee ja mitä kaikkea sairastuminen merkitsee tulevina kuukausina.”
Työhön paluun suunnittelu on hyvä aloittaa jo ennen sairauspoissaoloa. Moni sairastunut arvostaa että häneen ollaan yhteydessä sairausloman aikana ja kysellään kuulumisia. Yhteydenpito lisää yhteenkuuluvuutta työyhteisöön ja tunnetta että välitetään.
Mitä tarjolla työnantajalle?
- Lataa Esihenkilön tietopaketti
- Tutustu työnantajan palveluihin (puheenvuorot, koulutukset)
- Työnantajien tuen tarve sairastuneen kohtaamiseen -kyselyn tulokset (lokakuu 2019)

Mediayhteydet ja lisätietoa:
Emma Andersson, projektipäällikkö
Suomen Syöpäpotilaat ry
Email: emma.andersson@syopapotilaat.fi
Puh. 045 104 5836