Iltapukujen kahinaa ja väriloistoa Pink Ribbon Galassa

pink ribbon gala emma andersson esitys miten työyhteisöt voivat tukea sairastunutta työntekijää

Tuomiokirkon kryptan tiiliset holvikaaret hohkasit upeassa väriloistossa Women of Aalto -opiskelijajärjestön ja Syöpäsäätiön järjestämässä Pink Ribbon Galassa 25.10.2019. Paikalla oli noin 70 opiskelijaa, hyväntekijää ja puhujaa.

Illan aikana kuultiin koskettavia tarinoita ja ajankohtaisia uutisia suomalaisesta syöpätutkimuksesta, nautittiin mukavasta yhdessäolosta ja kauniista musiikista.

Minä, syöpä ja työ -hanke sai kutsun Women of Aallolta ja projektipäällikkö Emma Andersson piti puheenvuoron siitä, miten työyhteisöt voivat tukea syöpään sairastunutta työntekijää. 

Miksi aihe on tärkeä?

  1. Kolmasosa syöpään sairastuneista on työikäisiä. Tämä tarkoittaa noin 11 000 henkilöä vuosittain Suomessa. 
  2. Työ on monelle merkittävä osa identiteettiä. Työhön paluun tuki voi olla osa kuntoutumista. 
  3. Taustalla vaikuttavat yhteiskunnalliset ja kansantaloudelliset näkökulmat. Säästöjä kertyy lisäksi työkyvyttömyyseläkkeissä, jos yksilön on mahdollista palata töihin. 

Miten työnantajat voivat tukea sairastunutta työyhteisön jäsentä?

“Työntekijät arvostavat että ollaan yhteydessä, kysytään kuulumisia, puhutaan muustakin kuin syövästä, ja siitä, että kokee kuuluvansa työyhteisöön myös sairausloman aikana.” 

Työnantajan palaute miten työntekijä on hyötynyt työnantajan tuesta (Kysely työnantajille tuen tarpeesta, syyskuu 2019)

Tällä hetkellä tunnetaan yli 200 eri syöpätyyppiä. Työ- ja elämäntilanteet vaihtelevat, kuten myös töihin paluun polut. Vaihtelevaa on myös miten syöpä tai syöpähoidot vaikuttavat yksilön työkykyyn. Ihannetapauksessa töihin paluun suunnittelu alkaa diagnoosista. Syöpään sairastuneet arvostavat että lähiesihenkilö, työkaverit ja työterveyshuolto ovat yhteydessä sairausloman aikana ja sen jälkeenkin. 

Läsnäolo, aktiivinen kuuntelu ja tilanteeseen keskittyminen ovat parasta työnantajan tukea sairastuneelle. Esimies voi rehellisesti kertoa ettei tiedä mitä sanoa. Keskustelun voi aloittaa esimerkiksi sanomalla “arvostan että jaat asian kanssani” tai “en tiedä mitä tai miten asian ilmaisisin, mutta haluan sinun tietää että olen tukenasi”. Voi myös sanoa että asiat kyllä ratkeavat tai että työntekijä voi tehdä töitä oman jaksamisen mukaan. Tämä voi vähentää stressiä siitä miten hallita työkuormaa. 

Yhdessä työterveyshuollon kanssa voidaan kartoittaa työkykyä ja tarvittaessa muokata työmäärää tai työnkuvaa. Työnantaja voi valmistautua tilanteeseen ennakkoon pohtimalla mahdollisia skenaarioita miten keskustelu voi mennä ja miettiä erilaisia konkreettisia vaihtoehtoja. Hyvällä valmistautumisella voi välttää loukkaamasta toista tai sanomasta jotakin asiatonta.

Esihenkilön kannattaa olla tahdikas eikä tehdä oletuksia. Ajan kanssa selviää kuinka pitkä sairausloma on ja voiko työntekijä jatkaa töissä. Ei kannata jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia syövästä ja eri sairaskertomuksia. 

Ei kannata sanoa seuraavasti:

  • “Tiedän miltä sinusta tuntuu.”
  • “Naapurini sairastui myös syöpään ja kaikki meni hyvin / tuli kamalia komplikaatioita. Se ja se tuttu on kuollut syöpään.”
  • “Asiat voisivat aina olla huonomminkin!”
  • “Sinähän voit minä päivänä hyvänsä jäädä auton alle.”

Women of Aalto, lämmin kiitos kutsusta ja kauniin elegantisti järjestetystä illasta. Oli ilo olla mukana lämpimissä kohtaamisissa. Illan aikana saatiin kasaan 10 000 € syöpätutkimukseen. Hieno saavutus!

Tutustu illan ohjelmaan ja katso Arja Ryynäsen videotarina.

Kuvia tapahtumasta

Teksti: Emma Andersson
Kuvat: Emma Andersson, Arja Ryynänen, Women of Aalto