
Minä, syöpä ja työ -hankkeen vertaisryhmä tutustui keskiviikkona 23.10. Taidehallissa sveitsiläistaiteilija Ugo Rondinonen näyttelyyn ”everything gets lighter”.
Taidehallin korkeissa huoneissa oli uljaan avara tunnelma. Tilassa oli melankolisen näköisiä klovneja istumassa, makaamassa tai lojumassa eri asennoissa. Seinillä riippui myös valtavia värikkäitä kenkiä – juuri sellaisia kuin klovnit käyttävät.
Erityisesti klovnien jalat ja kädet olivat niin aitoja, että tuntui kuin klovnit minä hetkenä hyvänsä heräisivät eloon. Osalla ryhmän kävijöistä oli ristiriitaisia tunteita klovneja kohtaan. Pohdimme millaista olisi viettää yö museossa – pimeässä klovnien keskellä.

“Taidehallin värikylläisen näyttelyn keskiössä nähdään meditatiivinen vocabulary of solitude -installaatio (yksinäisyyden sanasto, 2014), joka muodostuu passiivisissa asennoissa olevista klovneista. Teoksessa nähdään taiteilijalle tyypillinen tasapainottelu ilon ja surun välillä: perinteisesti viihdyttävä ja hauska klovni onkin Rondinonen näyttelyssä rauhallinen ja pohdiskeleva, lähes melankolinen. Hyperrealistiset veistokset edustavat eri sukupuolia ja etnisiä taustoja. Installaatio on kuin muotokuva yhden ihmisen päivästä 45 arkisen toiminnon kautta: olla. hengittää. nukkua. nähdä unta. herätä. nousta. istua. kuulla. katsoa. ajatella. seistä. kävellä. pissata. käydä suihkussa. pukeutua. juoda. piereskellä. kakata. lukea. nauraa. tehdä ruokaa. haistaa. maistaa. syödä. siivota. kirjoittaa. uneksia. muistaa. itkeä. torkkua. koskea. tuntea. huokailla. nauttia. leijua. rakastaa. unelmoida. toivoa. laulaa. tanssia. kaatua. kiroilla. haukotella. riisuutua. maata.”
Taidehallin kuvaus näyttelystä
Näyttelyn jälkeen juttelimme teekupposen äärellä työstä, elämästä ja mistä nyt kaikesta – myös hankkeen tulevista pikkujouluista keskiviikkona 11.12. ja sen ohjelmasta.
Kulttuuriretkellä on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi, unohtaa arki ja kiireet. Voi keskittyä taiteeseen ja löytää itsestään oman sisäisen klovnin. Mikäpä sen tärkeämpää? Näyttelyn nimi everything gets lighter on osuva – taide tekee kevyemmäksi.
Klovnien seinällä roikkuvat värikkäät kengät, antoivat viitteen riisutusta roolista. Hyväksyvin silmin tarkastelua lojuvissa asennoissa, vapaina ympäristön paineista olevia hahmoja kohtaan. Omassa keskittyneessä rauhassa ilman yleisöä. Mieli keveni oivalluksen myötä.
Helene Harju, hanketyöntekijä
Kuvia näyttelystä
Teksti ja kuvat: Emma Andersson
Mihin näyttelyyn tai museoon haluaisit seuraavalla kulttuuriretkellä tutustua? Vinkkaa kohdetta ja päivää Emmalle: emma.andersson@syopapotilaat.fi.