Minä, syöpä ja työ 
Mistä olen tullut? Missä olen nyt? Mihin olen matkalla? Näitä mietin, kun olin aamukävelyllä kauniina kesäisenä aamuna. Koin, että oli aika tehdä mielessäni välitilinpäätöstä.
Melko tarkalleen kaksi vuotta sitten syöpäklinikan lääkäri totesi, että lymfoomani on remissiossa. Kuultuani sanan remissio aloin googlaamaan sen merkitystä. Syöpäjärjestöjen sivustolla remissio määritellään potilaan tilan kohenemiseksi ja taudin aiheuttamien oireiden ja löydösten lievittymiseksi. Remission kerrotaan olevan usein tilapäinen, mutta se voi jäädä myös pysyväksi. Wikipedian mukaan remissio on sairauden elpymävaihe.
Sana elpymävaihe kuvaa mielestäni osuvasti kahta kulunutta vuotta. Ensimmäisenä ajattelin silloin kesäisenä päivänä, että mahtavuutta, kun olen tervehtynyt syövän osalta. Mutta miltei samanaikaisesti tunnistin mielessäni mietteen, jos remissio jääkin lyhyeksi ja syöpä palaa nopeasti takaisin. Rauhoitin itseäni ajattelemalla, että vaikka se on mahdollista, niin näin ei välttämättä käy. Päivien ja viikkojen seuratessa toisiaan huomasin, että ajatukseni viipyilivät yhä harvemmin syövän uusiutumisessa. Ja kun nyt ajattelen asiaa, pystyn suhtautumaan siihen jo paljon maltillisemmin. Ajatuksella, että jos syöpä uusiutuu, se hoidetaan uudelleen. Toisin sanoen, olen saanut vapautettua voimavarojani kuntoutumiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriön määritelmän mukaan kuntoutuminen lähtee kuntoutujan tarpeista ja tavoitteista. Tämä on minullekin tärkeä näkökulma. Mutta en olisi arvannut silloin pari vuotta sitten, kuinka kovan työn olen saanut tehdä tai joutunut tekemään sen eteen, että olen nyt tässä tilanteessa. Olen perustellut lukemattomia kertoja eri paikoissa ja tilanteissa sitä, että työ- ja toimintakykyni turvaamiseksi tarvitsen erilaisia rinnakkaisia kuntoutumistani tukevia palveluita. Olen soittanut, kirjoittanut, käynyt paikan päällä ja kieltäytynyt lähtemästä paikan päältä, saadakseni tukea terveyteni ylläpitämiseen ja toimintakykyni palauttamiseen. Olen vakuutellut näkökohtiani sillä, että yhteiskunnallekin on halvempaa se, että olen työelämässä kuin kotona sairauslomalla. Yhteiskunnan hyötyjen lisäksi kuntoutumisella on kuitenkin suurin merkitys itselleni ja perheelle.
Tilanne, jossa olen nyt, on mielestäni ihan hyvä siitä huolimatta, että minulle jäi matkakumppaniksi toisen yläraajan lymfaturvotus. Jatkuvan kompressiohoidon, fysio- ja lymfaterapioiden avulla olen pystynyt käymään töissä, opiskelemaan ja toimimaan kotona. Haluan uskoa, että näin on jatkossakin. Haluan myös isosti kiittää kuntoutusprosessissani tärkeässä roolissa olleita Minä, syöpä ja työ -hankkeen työntekijöitä. He ovat tarjonneet mahdollisuuksia osallistua, oppia ja kehittyä kuntoutujana ja ihmisenä. Toivon sydämestäni, että mahdollisimman moni kuntoutuja löytää järjestöjen ja yhdistysten tarjoaman tuen ääreen.
Koen olevani matkalla kohti hyvää huomista. En kiirehtien, vaan pysähdellen ihmettelemään ja luottamaan tähän hetkeen. Toivon, että muistaisin joka päivä olla kiitollinen elämästä ja niistä kaikista ihmisistä, jotka ovat pysyneet ympärilläni jokaisena päivänä. Myös niinä huonompina. Toivon, että sinä tekstini lukija, voit kanssani nauttia kauniista kesäpäivistä ja tästä ihanasta luonnon kauneudesta. Älä ihmettele, jos olen varjon puolella. Varjelen turvonnutta raajaani ylenpalttiselta kuumuudelta. Silti sydämessäni kuljen aina kadun aurinkoista puolta. Koska siihen on mahdollisuus; tänään ja tässä.
Teksti ja kuva: Sari
Kirjoittaja asuu Varsinais-Suomessa ja valmistui keväällä erityisopettajaksi.
Minä, syöpä ja työ -hankkeen työntekijät Emma, Mari ja Marketta toivottavat Sarille onnea valmistumisesta ja kaunista kesää kaikille!
Lue muita blogikirjoituksia ja osallistu blogihaasteeseen. Voit myös lähettää blogikirjoituksen anonyymisti lomakkeella.
