Minä, syöpä ja työ 
Muutama vuosi sitten kuuntelin Yön kappaletta miettiessäni alanvaihtoa. Uskon että elämäni ei pääty siihen, etten kykene enää entiseen työhöni tai en enää tee työtä samassa rakennuksessa. Työeläkeyhtiö on antanut myönteisen ennakkopäätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen ja olen avoin kaikelle uudelle. Eläkettäkään ei tarvita, kun voidaan kuntouttaa.
”Mitä tapahtuu, jos lähden minne tuulet vie, sinne missä on puhtaan taivaan alla uusi tie…?”
Yö
Eläkkeelle jäänti pitkän työuran päätteeksi on iso elämänmuutos. Vielä isompi muutos ja pettymys on, jos eläkkeelle päädytään suunnittelematta ja ennenaikaisesti. Ehkä minut uudelleen koulutetaan, kenties saan elinkeinotukea yrityksen perustamiseen tai työllistyn työkokeilun jälkeen.
Kuntoutusrahakin on suurempi kuin työkyvyttömyyseläke tai työttömyyspäiväraha. Kaipaan tavallista arkea ja olen tunnollisesti jumpannut ja liikkunut saavuttaakseni ja ylläpitääkseni työ- ja toimintakykyä. Joten innokkaasti uusille urille ja kevyempään työhön!
Lumisena talvena 2019 ravistelen lumikuormaa pihassa kasvavan katajan harteilta. Kuljeskelen talvisessa metsässä ja mieleni on toiveikas ja tulevaisuus valoisa ”kuin hanki helmikuisten aamujen”. Työkokeilupaikkoja kartoittaessani uutinen Olli Lindholmin kuolemasta yllättää.
Toukokuussa Suomen Syöpäpotilaat ry:n Työelämä ja syöpä -kyselyn tuloksista ilmenee, että 34 % kyselyyn vastanneista oli joko sairaus- tai osasairauslomalla, kuntoutus- tai osakuntoutustuella, työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä tai työttömänä tai työnhakijana. Vain 2 % vastaajista oli ammatillisessa kuntoutuksessa!
Oma asianikaan ei tunnu etenevän työeläkeyhtiössä. Vihdoin kesällä aletaan taas kerrata kiinnostuksen kohteita ja rajoitteita sekä asioita, jotka ovat olleet jo vuosia tiedossa ja useaan kertaan eri ammattilaisen toimesta lausuttuja. Välillä minulle on suositeltu TE-toimiston ja KELA:n palveluita ja neuvottu hakemaan eläkettä. Aikaa kuluu ja lausuntoja kertyy lisää. Tunnen itseni ongelmajätteeksi, jonka loppusijoituspaikka ei ole tiedossa. Omasta sairaudestani on jo vuosia, mietin heitä jotka ovat minua heikommassa kunnossa. Miten he jaksavat tällaista ”jatkosotaa?”
Vakavasta sairaudesta toipuville ja eteenpäin pyrkiville ammatillisen kuntoutuksen tulisi olla siloteltu ja nopea jatkopolku, mutta vaikuttaa siltä, että kuntoutujista on tullut nykyajan huutolaisia. Käsittelyajat ja toimintatavat eri yhtiöiden välillä tuntuvat vaihtelevan. Tarvitaanko useita eri eläkeyhtiöitä vai riittäisikö kenties vain yksi TELA? Venyttääkö palveluntuottajien käyttäminen liikaa käsittelyaikoja, voitaisiinko enemmän luottaa kuntoutujan omaan tietoon omasta toimintakyvystä ja arjen sujumisesta? Miksi itsestäänkin selvien asioiden tulee olla koordinaattorin tai selvittelijän tai suunnittelijan lausumaa, osaanhan itsekin kirjoittaa? Palveluntuottaja muodostaa mielipiteensä vain parin tunnin tuntemisen tai 1-2 tapaamisen pohjalta. On mielestäni väärin, jos työeläkeyhtiö jättää päätöksiä antamatta vetoamalla palveluntuottajan lausuntoon tai kuntoutusselvittelyn päättymiseen.
Käsittelyajat ovat kuntoutujan kannalta kohtuuttoman pitkät ja tätä Vaikuttaa venkoilulta -kuntoutusta (VA-VE -kuntoutus) ei maksa sen myöntäjä, vaan aina joku muu taho. Huolestuttavinta on se, että tälle näyttää olevan kaikkien hiljainen hyväksyntä. Kun nyt suunnitellaan sosiaaliturvan uudistusta, tarvittaisiin mielestäni jokin kontrollijärjestelmä, että kuntoutumisesta ”ensisijaisesti vastuussa oleva taho” ei jatkossa voisi VA-VE -kuntoutuksen ajalta ”väärinkäyttää sosiaaliturvaa”. Saattaisi merkittävästi lyhentää käsittelyaikoja?
Syöpäprojektin päätyttyä muistin lääkäriäni postikortilla, jossa totesin ”Hyvin hoidettu!” Valitettavasti en voi sanoa samaa tästä kuntoutuksen suunnittelusta ja toteutumisesta. Se tuntuu olevan varsinainen Mission Impossible -projekti. Olen syönyt tarralapulla varustettuja pinaattilettuja, erääntyneiden laskujen pino on kasvanut ja maksusuunnitelmat rauenneet. Useat yrittäjät odottavat saataviaan. Nurkan takana vaanivaa masennusta pidän loitolla kaksin käsin, mutta miksi? Työkyvyttömyyseläkkeellä talouteni olisi paremmin turvattu. Vaikka ulkoilen mielelläni metsässä, haluaisin kuitenkin asua talossa ja omassa kodissani jatkossakin. Miksi ”metsänpeikkojen” määrä on lisääntynyt?
Katselin nyt äsken uusintana Olli Lindholmin muistokonsertin. Tämän vierähtäneen vuoden aikana olen tivannut asiasta jopa työeläkeyhtiön vahtimestareilta ja miettinyt onko päätöksiä kenties jäänyt postittamatta. Enää eivät ole tunnelmat kuin ”hanki helmikuisten aamujen”. Miten Vaikuttaa venkoilulta -kuntoutuksen haitat ravistellaan harteiltani? Tällä kertaa konsertista jäikin mieleeni parhaiten Timo Kiiskisen jykevä tulkinta Hengissä-kappaleesta. Elämän lyhyyden ja ainutkertaisuuden ymmärtäneillä on vimma elää, aikaa löysässä hirressä roikkumiseen ei ole. On vaikea ymmärtää, että terveet ammattilaiset eivät saa asioita valmiiksi ja että se vaikeuttaa elämääni. Pitkä kuntoutuksen ”suunnittelu” tarkoittaa osaltani ammatillisesti ja taloudellisesti menetettyjä päiviä. Timo Kiiskisen sanoin ”sain lahjaksi Elämän ihmeellisen, en hetkeäkään pois heittää saata”.
Teksti ja kuvat: Siipirikko
Kirjoittaja on työikäinen, ammattia vaihtava syöpäselviytyjä.
Lue muita blogikirjoituksia ja osallistu blogihaasteeseen. Voit myös lähettää blogikirjoituksen anonyymisti lomakkeella.
